Tervetuloa
3dlogostor.jpg
Gällivare, Ruotsi

Ajankohtaista
ruotsin kieltä

Yhteyshenkilö

OIKEA MUOVI
OIKEAAN PAIKKAAN!

Muovi ei ole ainoastaan muovia. On olemassa noin 1500 erilaista muovilaatua eri tarkoituksiin, useimmat niistä ovat ympäristöystävällisiä. Nord Polymer valmistaa ruiskuvalettuja muoviosia, kehittää muovituotteita ja järjestää muovialan koulutusta. Meillä on kokemusta muoviteollisuudesta jo 1970-luvun alusta, joten voimme tarjota laajan tietotaidon ja hyvät yhteydet sekä ruotsalaiseen että kansainväliseen muoviteollisuuteen.

TOIMINTA

Laajan ammattitaitomme ja hyvien kansainvälisten yhteyksiemme ansiosta voimme tarjota taitoamme monella eri alueella, mm.

  • tuotemuotoilu ja valmistustavan valinta

  • ruiskuvalu

  • muotti- ja konehakinta

  • alihakinta

  • muovialan kurssitoiminta

Toivomme asiakkaidemme ottavan meihin yhteyttä jo projektin alkuvaiheessa, jotta löydämme parhaat ratkaisut taloudellisiin ja käytännön ongelmiin.

KONEET

Yhtiöllämme on viisi ruiskuvalukonetta, joiden sulkuvoima on 20-200 tonnia. Niillä voidaan valmistaa osia joiden paino vaihtelee muutamasta grammasta noin puoleen kiloon. Koneissa on nykyaikainen prosessiohjaus, jolla saadaan aikaan suuri tarkkuus. Niitä voidaan käyttää täysautomaattisesti vuorokauden ympäri

Koska tuotteemme toimitetaan pääasiassa lääketeollisuuden käyttöön, tapahtuu suuri osa tuotannostamme tarkkaan valvotuissa olosuhteissa.

TUOTEKEHITYS JA MUOTOILU

Uusien muovituotteiden kehittämisessä on tärkeä, että yhteistyökumppaneilla on oikeaa tietoa ja kokemusta.

Projektin onnistumiseen tarvitaan laajaa asiantuntemusta muoveista jo prosessin alkuvaiheessa.

Muovin työstö on aivan toisenlaista kuin esimerkiksi metallin työstö. Sekä muottiettä valmistuskustannuksissa voidaan säästää, jos kappaleen suunnittelussa otetaan huomioon materiaalin ja prosessin vaatimukset.

Nord Polymer Ab:lla on 30 vuoden kokemus muoviteollisuuden eri osa-alueilta joihin olemme kehittäneet näiden vuosien aikana hyvät ja laiat yhteydet.

Voimme auttaa Teitä koko prosessin ajan tuoteideasta aina valmiiseen tuotteeseen asti esimerkiksi seuraavissa vaiheissa:

tuotesuunnittelu, tarvittaessa yhdessä kokeneiden teollisuusmuotoilijoiden kanssa

  • CAD-piirustus
  • materiaalivalinta
  • valmistustekniikan valinta
  • perusmallin valmistus
  • muotin hankinta
  • tuotanto

Nord Polymer Ab auttaa Teitä kehittämään tuoteideaanne valmiiksi tuotteeksi. Yhdessä löydämme varmasti juuri Teille parhaan ratkaisun.

MUOTIN HANKINTA

Hyvä muotti on ruiskuvalun A ja O. Teknisten yksityiskohtien oikea määrittely sekä laatu-, hinta- ja toimitusvaatimukset täyttävän valmistajan löytäminen on laaja prosessi.

Nord Polymer Ab toimii riippumattomana konsulttina muottihankinnassa. Voimme auttaa Teitä koko hankintaprosessin ajan mm. seuraavissa tehtävissä:

  • kappaleen muodon määritys

  • raaka-aineen valinta

  • muotin tekniset selvitykset

  • tarjouspyynnöt valikoiduille muottivalmistajille

  • tarjousten vertailuja haluttaessa suositus toimittajaksi

  • tekniset yhteydet muottivalmistajiin sisältäen rakennetutkimuksineen

Voimme myös tarvittaessa osallistua muotin koeajoon valmistajan luona, jotta muotista saadaan mahdollisimman hyvä ja jotta tarvittavat muutokset voidaan tehdä ennen muotin toimitusta.

Voimme myös tehdä valmiita kappaleita omassa tehtaassamme tai auttaa sopivan toimittajan hankkimisessa.

Meillä on hyvät yhteydet muottien valmistajiin, mm. Skandinaviassa, Baltiassa, Italiassa, Portugalissa ja Kaukoidässä. Emme ole sitoutuneet tiettyyn valmistajaan, koska haluamme aina löytää asiakkaallemme parhaan mahdollisen ratkaisun.

Ottakaa meihin yhteyttä, kun suunnittelette uuden muotin hankintaa, niin autamme Teitä löytämään sopivan muottivalmistajan.

KOULUTUS

Muovialalla on paljon eri materiaaleja ja monta valmistustekniikkaa.

Motivoitu ja hyvin koulutettu henkilökunta hyödyntää parhaiten käytettävissä olevat resurssit. Koska alallamme tapahtuvat muutokset ovat nopeita, on tärkeitä pysyä kehityksen mukana. Oikein koulutettu henkilökunta lisää tuottavuutta laatua ja kannattavuutta

Yhdessä kokeneiden kouluttajien kanssa voimme suunnitella juuri Teidän tarpeisiinne sopivan koulutuksen. Voimme mainita esimerkiksi:

Ruiskuvalutekniikkaa operaattoreille

  • ruiskuvalukoneen rakenne ja käyttö

  • muotit ja niiden huolto

  • hydrauliikka

  • laadunvalvonta

Muovialan peruskurssi teknikoille ja tuotantohenkilöstölle

Kurssi sisältää mm.

  • tavallisimmat muovit ja niiden ominaisuudet

  • eri valmistustavat

  • saumaus

  • painatus

  • muovit ja ympäristö

Kurssin pituus: 2-4 päivää

Koulutussuunnittelussa otetaan huomioon yrityksenne tarpeet ja edellytykset, kuten työstötapa, tuotantosuunta, taitotaso ym. Koulutus on suositeltavaa järjestää Teidän luonanne.

Nord Polymer Ab tarjoaa Teillekin sopivan koulutusratkaisun. 

CONTACTS           Yhteyshenkilö

sven-eric@nordpolymer.se   
Sven-Eric Svensson
MANAGING DIRECTOR

Tel. +46 970 144 00
Fax. +46 970 144 14

naimie@nordpolymer.se   
 
 
Naimie Svensson-Holst

FINANCIAL DIRECTOR

 


NORD POLYMER AB  
Box 840, SE-982 28 GÄLLIVARE
SWEDEN